lauantai 9. kesäkuuta 2012

GC33CD4 ja muita kummia

Viime syksynä olin työpaikan tyky-päivää viettämässä ja joukossa oli yksi geokätköilystä innostunut. Olimme kyllä jo kotona puhuneet monet kerrat, että tuossahan sitä olisi mukava harrastus, vaan talonrakennustouhutko lie vieneet energiat kun ei tullut pistettyä tuumasta toimeen.
Tykyilyn ohessa oli siirtymä kävellen pisteestä A pisteeseen B, ja pienen ylimääräisen koukkauksen avulla saatiin kätkökin haettua! Tuolloin en ollut vielä rekisteröitynyt kätköilysivustolle, joten kätkökin jäi loggaamatta, sittemmin se on tiettävästi hävinnyt teille tietämättömille :(

Toukokuun lopussa sitten päätettiin hyvän kelin sattuessa käydä tsekkaamassa pari ihan lähellä kotia sijaitsevaa kätköä. Ja yllätys oli miten helposti ne löytyivät! Toinen vaati hiukan hoksaamista, eikä vaatteitten likaamiseltakaan vältytty, mutta tulipa hieno fiilis kun kätkö lopulta löytyi! En ole ollut lapsena naurisvarkaissa, mutta voin kuvitella että vähän sama fiilis tulee kätköillessäkin, kun pitää välttyä näkymästä jästeille ettei paljasta kätköä vahingossakaan ;)

 

Eilen piti käydä kaupungissa toimittamassa asioita, ja jo kotoa lähtiessä päätettiin että käydään samalla ainakin yksi tietty kätkö hakemassa. Lopulta kännykkäsovelluksen avulla löytyi pari muutakin sopivaa sille reissulle, joten eikun Kirkonmäelle etsimään! Kätköä koristivat upeasti tuoksuvat tuomenkukkaset.


 

Kätkö löytyi todella helposti kätkövahdin valvovan silmän alla :) Hän oli melkoisen rohkea tapaus, ei juuri hötkyillyt vaan ihan laiskan rauhallisesti pompahteli sinne tänne.

Seuraava kätkö oli nimeltään Kalmisto, mutta itse kalmiston kylmyyteen ei tarvinnut mennä, vaan koordinaatit veivät meidät kaupungin suosituimpaan puistoon. Hyttyset pääsivät juhla-aterialle otsaan ja korvantaakse, mutta niitten ei annettu haitata vaan sinnikkäästi etsimme kätköä. Paikalla oli paljon porukkaa, mikä lisäsi vaikeusastetta, mutta lopulta jo melkein luovuttaneina löysimme kätkön!

 

Päivän kolmas kätkö vei meidät Pikiruukin lammelle, jonka asukkaita karppeja en ole vielä onnistunut näkemään. Kätkö sijaitsi syrjään lammesta, ja täälläkin riitti hyttysiä enemmän kuin seuraksi asti! Vähän taas kännykän sovellus näytti mitä sattuu, mutta loputa tuokin kätkö löytyi! 
Käytiin vielä ajelemassa Hautakammio -nimisen kätköpaikan ohi. Sinne ei ollut kuitenkaan puutteellisen vaatetuksen vuoksi asiaa, vaan ehkäpä sitten seuraavalla kerralla!

Kivaa oli, ja mikä parasta tulee samalla harrastaneeksi hyötyliikuntaa ja näkee paikkoja, joihin ehkä ei muuten tulisi mentyä. Nämä tällä reissulla käymämme paikat olivat tuttuja paikkoja ennestään, joten niihin oli helppo ihan kauppareissukamppeillakin pujahtaa etsimään :)
Usein kätköt sijaitsevat jonkun nähtävyyden tai historiallisen paikan lähellä, ja kätkökuvauksiin on kirjattu tietoa paikasta tai alueen historiaa, yleissivistävääkin siis!